Kauppahallin väliaikaistiloihin muuttavien toimijoiden yhteishenki on vahva
Kauppahallin remontista ja väliaikaistiloista on kirjoitettu viime aikoina paljon paikallismediassa. Se on hienoa: on selvää, että 130-vuotias halli on turkulaisuuden ikoni ja rakas paikka kaupunkilaisille.
Me kauppahallin väliaikaistiloihin Wiklundin kortteliin siirtyvät toimijat ja yrittäjät olemme vahva yhteisö. Yhteishenkemme on erinomainen! Olemme innoissamme tulevista tiloista ja suunnittelemme niitä parhaillaan yhdessä Turun kaupungin ja Turun Osuuskaupan kanssa. Koemme, että meitä kuunnellaan ja meitä arvostetaan.
Jatkamme vahvana yhteisönä nyt hallissa sekä tulevissa väliaikaistiloissa. Lupaamme, että Kauppahallin ainutlaatuista henkeä, tarinaa ja yhteisöä vaalitaan remontin ajan. Kauppahallin henki on kantanut jo yli 100 vuotta, ja kantaa edelleen.
Turkuseuran toukokuussa julkaisemassa Suomen Turku -lehdessä juhlistettiin hallia kertomalla ihmisten muistoja paikasta. Muistoissa ovat hallin tuoksut ja maut – jopa suuri rakkaustarina on saanut alkunsa ravintolapäädystä. Ihmiset kertoivat myös hallin lämpimästä ilmapiiristä.
Haluamme, että teemme matkan kohti väliaikaistiloja ilolla, yhdessä turkulaisten kanssa. On selvää, että kompromisseja on tehty, puolin ja toisin. Yhdessä luomme kuitenkin vahvempaa tulevaisuutta.
Ennen muuttoa toimimme loppuun asti täysillä, yhdessä, upeassa hallissamme. Juhlimme syksyllä Turun päivää ja 130-vuotissynttäreitä. Tervetuloa mukaan!
Kauppahallin väliaikaistiloihin muuttaa 19 yritystä keväällä 2027.
Erikoisliikkeet ja palvelut:
Poronlihan Erikoisliike Heinoset Oy: Jari & Heli
Juustopuoti Immonen: Jan & Henna
Turun Tee ja Mauste: Helena
Maustepuoti Maryam Fim Pex Oy: Maryam & Ali
Paakari Puusti & Peltopoika: Emmi, Mikko & Susanna
Kalaliike S. Wallin: Jaska
Herkkunuotta: Johan, Taina, Martin & Ville
Turkuseura: Kati
Wanha Turku kauppa: Henri
Juice & Veggies
Hallin ompelu
Kahvilat:
Aschan: Sari
Piece of Cake – MBakeryn kahvila: Mira & Jorma
Ravintolat:
Roots Kitchen: Marjaana
Chingón: Adriana & Rodrigo
Jascal Kitchen: Nguyen thi trang Dai
Vnamese: Chau Tran
Kado Sushi Bar
Sharqi: Najlaa